Tanaan loppuvaiheen AIDS-potilas oli viela huonommassa kunnossa kuin eilen. Toinen AIDS-potilas ehdotti ja sai con innostumaan, etta laitetaan tippa ja nesteytetaan kun potilas ei omaa enaa ruokahalua. En pitanyt ajatusta hyvana ja jouduin vaantamaan aiheesta rautalankamallin. Sanoin colle ja kiertavalle sairaanhoitajalle, etta kaymme taman keskustelun keskenamme kansliassa kierron jalkeen. Kerroin, etta en pida jarkevana, etta pitkitamme potilaan elamaa nesteyttamalla esim. 2-3 vk, kun emme pysty parantamaan ennustetta emmeka elaman laatua. Judith seurasi mukana keskustelua ja pohdimme pitkaan jalkeenpain eri nakokulmia eli mika on eettisesti ja potilaan kannalta paras ratkaisu. Ettei asia olisi liian yksinkertainen niin meilla ei ole laakevalikoimassa morfiinia, jolla potilaan "raskasta" loppuvaiheen oloa voisi armahtaa. Yhteisen kielen puuttuessa myoskaan en voi kayda potilaan/omaisten kanssa neuvottelua valittavista hoitolinjoista, silla tiedan, etta naiden tulkkien kautta potilaan omat ja minun ajatukset eivat vality:
Paivan haaste: Laakari arvioi, etta potilas on menehtymaisillaan muutaman paivan kuluessa (esim. laihtunut AIDSpotilas, jolla on keuhkokuume eika kaytettavissa olevilla laakkeilla ole saatu hoitovastetta). Laakehoito jatkukoon mutta aloitanko nestehoidon ja laitanko pissakatetrin?
1. Aloitan nesteytyksen. Potilas virkistyy huomattavasti ja myos omaiset ovat siita tyytyvaisia. Seuraavalla viikolla tai kahden viikon kuluttua kuume jatkaa nousemistaan ja potilaan yleistila romahtaa uudelleen ja han menehtyy. Omaisten ja myos hoitohenkilokunnan ahdistus lievittyi hetkellisesti - tai lahinna lykkaantyi - mutta jai tunne, etta kaikki yritettiin. Hoitoresursseja oli sidottuna, mutta juuri talla hetkella niita on riittavasti eika se ole toisilta potilailta pois, ei edes veronmaksajilta (paitsi suomalaisilta veronmaksajilta, mutta sita ei lasketa).
Mutta tod. nak. hyvin koyhalle potilaalle tai hanen omaisilleen tuli viikon kaksi pidemmalta ajalta sairaalalasku. Se on myos ehka kaksinkertainen toteutetun nestehoidon vuoksi (nesteet, kanyylit, letkut, hanskat kaikki laskutetaan erikseen). Myos laakkeita kului pidempaan ja se nostaa laskua. Samoin omaisten asuminen sairaalapaikkakunnalla pitkittyi ja siita tulee kustannuksia. Kaikki tama tod. nak. on pois suvun seuraavalta sairastuvalta - tai ruokarahoista ja altistaa perheen muita jasenia heikolle yleiskunnolle ja sairastumiselle. Mita luulet onko hiv- perheessa vain yksi positiivinen - yleensa vahintaan kaksi.
No semiprivaatti sairaala tietylla tapaa on tyytyvainen, kun kertyy liikevaihtoa ja laskutettavaa ja pystytaan pitamaan tyontekijat toissa. Sekin on kylla aika hasardia sikali, etta taalla katteet on laskettu hyvin pieneksi, koska ensisijaisesti tehdaan hyvantekevaisyytta. Kun sitten tullaankin hoitaneeksi potilasta, jolla ei yksinkertaisesti ole maksukykya ja lasku jaa maksamatta, niin tulee tappiota, joka taas nakyy muiden resurssien niukkuutena tai totaalisena puutteena. Ei ole helppoa.
2. No kun tuo ylla oleva tapa osoittautui niin vaikeaksi niin ei sitten aloiteta kovin aktiivista nestehoitoa. Potilas kuolee muutamassa paivassa, mika oli odotettua ja mihin hanella oli varaa. Omaiset eivat suinkaan valttamatta ajattele, mika tilanne olisi ollut parin viikon kuluttua vaan paallimmaisena on tunne, etta potilas hoidettiin huonosti tai ei lainkaan. Se ei ole kovin hyva asia, vaan saattaa vaikuttaa kielteisesti sairaalan maineeseen ja siten pienentaa tulevaisuudessa liikevaihtoa.
Muutenkaan semiprivaatille sairaalaalle kovin ripeat kotiutukset ja lyhyet hoitoajat ja vapaat potilassangyt eivat ole kovin hyva asia. Aika rankalla kertoimella liikevaihtoa jaa saamatta monesta eri toiminnosta, joita kuitenkin taytyy pitaa ylla oli kysyntaa silla hetkella tai ei. Ei ole helppoa sairaalan yllapito kehitysmaassa jos ei se ole helppoa Suomessa tai muuallakaan missa sentaan raha liikkuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti