Naissa olosuhteissa hoito lahtee eri perustein liikkeelle kuin mita on Suomessa oppinut. Oivaksi kasikirjaksi on osoittautunut laakarin kansliasta loytynyt The BlueBook (ks. tarkemmin myohemmin Apuvalineet), joka on saksalaisten kollegojen luoma manuaali kehitysmaaolosuhteisiin. Kun ennen Iteteen saapumista GH-kurssin aikana tutustuimme tansanialaiseen terveydenhuoltojarjestelmaan niin kaikissa toimipisteissa nakyi niita Top ten listoja seinilla eli kymmenen eniten hoidettua diagnoosia. Lahestymistapa hieman hymyilytti, mutta taalla kaytannossa se on osoittautunut hyvin perustelluksi. Kun et saa veriviljelyita tai pikacrpta ym. paivystyksena niin on vain toimittava ja muistettava etta tavallisimmat sairaudet ovat yleisimpia eli taytyy tietaa mitka niita ovat. Tarkoituksenahan on ehtia infektion vauhtiin mahd. pian mukaan silla meningiittin ja malarian kanssa ei monesti ole aikaa korjausliikkeisiin.
BlueBook rajaa hyvin tarkoin sen mita hoidetaan ja esim. kaikki skopiat ym. konetutkimukset ja kroonisten (jatkuvaa laakitysta vaativien) sairauksien hoidot se luokittelee aarimmaisessa koyhyydessa turhiksi. (Viimemainittuja tulee hoitaa elamantapavalinnoilla ei laakkeilla.) Tassa muutamia suoria lainauksia yksinkertaistettuna: Anamneesi on tarkein tyokalu. Yleensakin tutkimuksia tulisi tehda vasta jos ensin valittu hoito ei tehoa. Aina pitaa olla aikaa potilasohjaukselle ja kirjaamiseen. Pelkka epaily parasiittitaudista on aihe laakita esim. matokuuri kahdesti kolmasti vuodessa, silla vain siten saadaan ympariston kokonaisparasiittikuormaa ja uusintainfektioalttiutta vahenemaan. Malariaepaily on peruste laakitykselle. HIV on kliininen diagnoosi eika mahdollinen positiivinen testitulos vaikuta potilaan hoitamiseen (paitsi pidentaa tubin hoitoaikaa puolella).
Kylla taallakin banaliteetteja tulee vastaan eli sellaisia sairauksia, joihin ei kuole. Ihmiselamaan nekin kuuluvat.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti