Viikko pulkassa

Talomme ylapuolella on paikallinen luterilainen kirkko. Useana iltana siita ohi kavellessa on saanut kuunnella mahtavaa moniaanista laulua valilla parinkin lauluryhman toimesta. Joskus ohi ajavan kuorma-autonkin lavalla oleva porukka on laulanut raikuvasti. Kylla nailla tansanialaisilla tuo laulaminen sujuu ihan eri lailla kuin meilla kotipuolessa.

Yot jatkuivat valvoskellessa mutta ei se paivan menoja haitannut. Aamurapsa on perjantaina yhteinen hoitajien kanssa ja sen paalle swahilin kielinen luento ja sitten swa-aamuhartaus eli kielikylpya piisaa. Kierron jalkeen luin ylilaakarin sahkopostista etta 5.10 saapuu lisakseni gyneperinatologikollega Riitta. No ihan kiva niin ei sen jalkeen tarvi miettia tuota puolta. Kiersin myos synnarin kun Mwakalo oli operoimassa. Varsin rauhallista silla saralla.

Pari polipotilasta katsoin ja kun tilanne oli rauhallinen niin saattoi hyvissa ajoin alkaa pohtia ekan viikonlopun ohjelmaa. Tassa tilanteessa tyopaivat eivat ole olleet onneksi pitkia vaan aikaa vaikeisiin ja uusiin asioihin perehtymiseen on jaanyt. Erityisesti synnarin hoitajat ovat reimuinneet siita kun olen laittanut heidat opettelemaan ultran kayttoa. Itsellanikaan ei siita mitaan rutiinia ole mutta sikion asennon ja sydanaanten katsominenhan on helppoa peruskamaa. Ja kaikkia pallukoitahan voi yrittaa katsoa jotain oppiakseen aiheuttamatta kenellekaan mitaan vaaraa verrattuna esimerkiksi aspirointiin jotka nama amo+cot herkasti tekevat.

Taallahan sitten paivystetaan aina viikko kerrallaan eli co on etupaivystaja ja amo/laakari on takuri. Se nyt ei meikalaista koske viela kun en ole sektoiva laakari.

Paivan haaste:Kolmoset voivat hyvin ja oli jo pohdittu heidan kotiuttamistaan. Kotona oli ennestaan kolmet kaksoset, joista viisi hengissa plus kaksi muuta ja nyt tuli puolet lisaa eli yhteensa kymmenen. Kuulemma meinaa rahat loppua. Mukana kiertava co Henri on toiminnan mies ja han ehdotti etta ottavat yhteytta naapurisairaala Tukuyuun 42 km surkeaa tieta, jossa on kai jonkinlainen aidinmaitokeskus ja ruokintavalmennusohjelma. Kritisoin etta jos rahat ovat jo nyt loppu niin miten ne matkusteluun + rintamaidon ostamiseen riittaisivat? Sitten H sanoi etta taytyy ruveta laimentamaan lehmanmaitoa. Kerroin etta se on melkein sama kuin kuolemantuomio silla tartuntataudit on silla taattu. Seka infektioalttius- etta kustannusongelma liittyivat myos vastikkeen ostoon. Ehdotin etta voisiko joku kylalainen lapsensa vierottanut toimia apuimettajana? Henri ei suostunut kaantamaan ehdotustani. Han on hivcounsellor ja tietaa etta hiv voi tarttua rintamaidosta tai tarkemmin imettamisesta lapseen. Taalla todellakin annetaan lapsen melkein ennemmin kuolla nalkaan kuin otetaan riski etta saisi hivtartunnan. Imettajakandidaatin testaaminen alkoi tuntua jo niin vaikealta etta en edes yrittanyt ehdottaa.

Lykkasin kotiuttamisen yli viikonlopun. Sen teki uusi amo Epihania, itse pienen lapsen aiti enka tieda minka varaan lasten ruuan saanti jai. Ei ainakaan lapsilisien eika sossun. Todennakoisyys kaikkien kolmen (kymmenen?) kasvamisesta kouluikaan on haviavan pieni.