Esimies paikalla

Keskiviikkona sitten johtava laakari amo Mwakalo oli paikalla ja kieltamatta toiminta on ryhdikkaampaa kuin itseohjautuvana eli kylla laiva aina kapteenin tarvitsee. Aamurapsa pidettiin swahiliksi edelleen enka kaynyt siita vankaamaan. Valilla multa kysyttiin jotain enkuksi. Mwakalo kiersi miehet, pre/synnarin ja mina dr Ntulin kanssa naiset ja lapset. Naisilla tarjosin muutamaa leikattavaksi Mwakalolle. Han kavi heidat katsomassa ja fiilasi laakityksia mieleisekseen. Oma kiertorutiini alkoi jo loytya, kun merkittava osa potilaista oli jo tullut tutuiksi, aloin ymmartaa potilasmerkintoja, voin jatkaa omista hoitosuunnitelmistani, olin ehtinyt opiskella malarian hoitokaytantoja ja parasiittitauteja ja aloin oppia talossa saatavilla olevia laakkeita.

Kierron jalkeen en dr Ntulia enaa nahnyt. Paineita helpotti se etta Mwakalo katsoi muutamat polipotilaat, joissa siis edelleen vallitsevana ongelmana ovat aarimmaisen niukat potilaskorttimerkinnat arabiaa muistuttavalla hieroglyfialla seka tulkin tarve. Ehdotin peritoniittipotilasta leikattavaksi, mutta jaatiin seuraamaan.

Opin ymmartamaan, etta jos haluaa hivtestin niin pitaa pyytaa Lab to see ja pieni vakanen tarkoittaa positiivista ja - negatiivista. Luotettiin siihen, etta voimme kierrolla puhua englantia ilman etta potilaat ymmartavat mita eizaivii tarkoittaa ja ymmarsin etta swahilinkielista sanaa ukimwi ei ollut sopivaa kayttaa. Jos hivia epailtiin mutta potilas ei halunnut sita testattavan niin piti tilata hanelle pretestcounselling. Jos tulos oli positiivinen niin jarjestettiin posttestcounselling. Counsellingkia antoivat amot+cot jotka kaikki oli siihen koulutettu ja tarkoitus oli siis antaa tietoa miksi ja mita tarkoittaa-kysymyksiin. Tuntui vaan silta etta counsellinkia lykattiin paivasta toiseen (jatettiin hoitamatta) milloin potilaan huonoon yleistilaan, milloin tyontekijoiden kiireisiin vedoten. Jopa potilaan kotiuttaminen viivastyi siksi, etta counselling oli viela hoitamatta tai sitten toivottiin, etta potilas tulee counselloiduksi polikontrollin yhteydessa. Tuntui kylla silta etta tuo hiv ahdistaa vahintaan yhta paljon laakareita ja counselloreita kuin ehka potilaita. En tietenkaan voi vaittaa mitaan tietavani naiden ihmisten sielunelamasta (lieneeko sen kummempaa kuin suomalaistenkaan), mutta ei tuon hivin destigmatisointi valituilla menettelytavoilla ja kaytannoilla kylla etene.

Illalla oli sitten rennonpaa. Ulla ja Altti olivat viimeista iltaa ja kutsuimme sairaalan paallikot, laakariamocot ja saksalaisen taalla kuukauden olleen kandin illalliselle vierastaloomme. Tarjolla oli hirvenlihakeittoa ja muikkusailykkeita mukanamme tuomista raaka-aineista. Kaikki saivat vatsansa tayteen ja vaikuttivat tyytyvaisilta. Katselimme myos kurssitovereiltani saamiani Suomikortteja ja kerroimme kotimaastamme. Suomikortit ovat paatyneet koristamaan sairaalan kanttiinin seinaa ja siella ihmetellaan lunta, joulupukkia poroineen, Helsinkia, metsamarjoja, hirvia ynna muita.

Paivan haasteet: Yksi on tietenkin tuo suhtautuminen hiviin. Toinen oli 28 v nainen, joka oli viela edellisena paivana hyvaa vauhtia toipumassa, mutta oli aamulla tajuton, kuumeinen ja epistotonuksessa. Malariaan han oli juuri saanut laakityksen. Meningiitti/sepsislaakitys aloitettiin empiirisesti vaikka lumbiksenkin olisi saanut mutta eipa tuo olisi mitaan muuttanut. Kuume pysyi korkeana. Kolmannet olivat lasten puolella: muutama parivuotias, joilla myos laakitys oli tapissa ja kuume pysyi korkeana. Miksi hoito ei pure?