Nummelan terveyskeskuksen vuodeosastolta totuttu reipas kotiuttamistahti ei ihan sellaisenaa ole taalla kaypanen. Tama kun on sellainen semiprivaattilaitos. Talouspaallikko heti kattelyssa ilmaisikin kiitollisuutensa lasnaolostani, koska han uskoi etta kun tieto ulkolaisesta laakarista tulee vaeston tietoon niin he hakeutuvat aktiivisemmin sairaalaan tutkittavaksi ja hoidettavaksi ja se tietaa lisaa potilasmaksuja. Ymmarran sen hyvin ja olen iloinen jos sitenkin voin olla avuksi. Sairaala ja sen yllapitamat terveysasemat nimittain pyorivat vain ja ainoastaan kertyvien potilasmaksujen varassa ja tama syksy on ollut erinomaisen hiljaista ja kertyneet tulot eivat ole riittaneet kattamaan kustannuksia. Silla on monia valittomia seurannaisvaikutuksia kuten esim. laakevaraston ohuus. Toisaalta tulee muistaa etta koyha ihminen tulee kustannuksia aiheuttavaan hoitoon vasta kun on todella pakko ja se tarkoittaa etta monesti tilaanne on paassyt varsin pahaksi. Hoidon kustannukset ovat taalla potilaalle (liian?) kohtuulliset varsinkin jos pitaa paikkansa huhu etta alueen kahdessa muussa sairaalassa - valtiollisissa, 40 km paassa - ilman tiskin alta maksettavaa etukateismaksua olet ja pysyt kolmosjonossa suurinpiirtein diagnoosista huolimatta. Nain minulle kerrottiin kun kysyin miksi meille tulee potilaita hankalan matkan takaa naapurisairaalan kyljesta.
Torstaiaamulla osastojen valista kulkiessa itkijanaiset olivat paikalla eli kuolema oli kaynyt. Rapsa jatkui swahiliksi. Meningiitti - ja peritoniittipotilaat olivat menehtyneet. Dr Ntulia ei nakynyt. Sain Mwakalolta kuulla etta han oli lahtenyt Dariin hoitamaan asioita ja etta valtion virastoissa asioidessa voi kulua paivia. Hoidimme osastot kuten edellisena paivana, mina kiersin co Henrin kanssa ja valilla oli vain parempi kysya, etta miten teilla on ennen tehty. Esimerkiksi malarialaakitykset ovat naille niin rutiinia, etta niihin ei paljon meikalaisen parane menna sotkemaan. Kotiuttaminenkin alkoi jo sujua aika rutinoidusti, ehka osin ylioptimistisesti kun Suomessa on oppinut luottamaan siihen etta neuvola hoitaa kasvuseurannat ja perusterveydentilan arvioinnin erinomaisesti.
Sitten ne eilisen kolmos- ja neloshaasteet. Toisen vanhemmat kieltaytyivat hivtestista ja jos kerran malariameningiittikeuhkokuumeinen lapsi ei meinaa parantua niin he haluavat lahtea kotiin...ilmeista oli etta rahatkin alkoivat loppua jos niita oli ollutkaan. Niin sitten lahtivatkin. Toisen lapsen testi oli positiivinen. Vanhemmat eivat olleet naimisissa, mutta lapsen isa oli mukana sairaalassa seuraamassa lapsen vointia. Han kieltaytyi posttestcounseloinnista myos aidin puolesta. Niin mistahan kaksivuotias on hivinsa saanut? Jotenkin niin inhimillista etta ei halua kuulla kerrottavan aaneen etta nuori perheenalku on tuomittu kuolemaan. Lapsella oli malaria ja keuhkokuume, ei hoitovastetta ja paatimme suositella siirtymista Mbean (200 000 as., reilu 100 km) kaupungin sairaalaan josta voisi loytya iv-kefalosporiinia. Tosin ei siellakaan tiettavasti ole pediatria ollut toukokuun jalkeen. Minulle kylla kerrottiin ettei heilla olisi siihen varaa. Seuraavana paivana he paattivat lahtea kotiin miettimaan Mbeyaan lahtoa, eipa ole sen koommin kuulunut.
Illalla sähköpostille päästyäni fiiliksiä kieltämättä hämmensi siellä ollut lievästi sanottuna käsittämätön viesti koordinaattorilta. Hän ei ollut ollut missään yhteydessä paikalliseen sairaalaväkeen, mutta oli valmis neljän työssäolopaivän jälkeen arvioimaan panokseni Itetessä hyödyttömäksi ja jopa kehitysyhteistyölle vahingolliseksi. Mielipidettään hän ei mitenkään perustellut tai yksilöinyt, mutta olkoon tämä kommenttina siitä, että tansanialaisten kanssa kyllä pärjää, mutta koordinaattorin suunnalta voi tulla vastaan mitä epäasiallista hyvänsä vaikka teknisesti hän hoiti hommansa sovitusti. Mitään selitystä anteeksipyynnöstä puhumattakaan ei siltä suunnalta ole sittemminkään kuulunut. Jatkossa asioinkin pj Jyrängin kanssa ja hän olikin hyvin asiallinen, avulias ja miellyttävä tuttavuus.
Paivan haaste: 14 v tyton päälle oli ajanut moottoripyorä. Iho oli ehjä mutta säären rtgkuvassa nakyi fibulan murtuma viisi cm malleolitason ylapuolelta ja tibian alapaa oli halki ja naytti olevan epifyseolyyttinen murtuma ja ap-siirtymaa. Siis lastenortopedille? Ei vaan takalasta, kohoasento ja odottamaan turvotuksen laskemista ja kipsausta. Reilua viikkoa myohemmin reponoitiin rotaatiota, yritettiin katsoa muut kulmat kohdalleen ja laitettiin pitka kipsi. 12.10 saatettiin kotiuttaa herttaisesti hymyileva tytto, jolle sairaalan puuseppa oli tehnyt kainalosauvat. Ehka tassa vaiheessa ei kannata murehtia sekundaarista nivelrikkoa vaan iloitaan yhdessa tyton kanssa.
torstai 27. syyskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti