Pojat on poikia ja talo taynna tyttoja

Infektioihin ja jollain tapaa synnytyskoplikaatioihin olin talla reissulla varautunut, mutta traumatologisten potilain suuri osuus yllatti. Melkein joka paiva on yksi kaksi luuta poikki ja niinkuin olette lukeneet niin aika hankalia valilla. Kipsirullia meilla kylla on, ihosukkaa taisi juuri tulla, mutta pehmustevanua ja kreppipaperia kipsin alle ei ole. Sekin on paikallisille tullut uutena asiana, etta kipsin pitaisi yltaa reilusti yli terveiden nivelien.

Paivan haaste: Kaikkea ne pojat keksii. Pari noin 7v poikaa oli ollut leikkimassa. Banaanipuun runko on melko hauras sipulimainen, mutta 20-30 cm paksu ja 3-4 metria korkea ja latvus on suuri. Toinen poika oli alkanut sahata tms. sita poikki niin eikos kaveri ollut jaanyt alle. Ja talla kertaa pirstaleinen reisiluun keskiosan murtuma. Kun on pieni mies ja pienet luut niin naiden valineilla ei talla kertaa kilkuteltu mitaan vaan laitettiin ulkoinen veto liimasiteella. Siina on pojalla hikiset nelja viikkoa maata paikoillaan jalan luutumista odotellessa. Kuulemma reilun viikon paasta nama potilaat jo kiertavat jalan akselin ympari kuin hyrra leikkiessaan.

Alkuviikosta siis Judith tuli tanne ja han on viikon kertanyt kanssani osastoja. Paikallisilla oli kai tarkoitus majoittaa meidat kaikki kolme kollega Riitta mukaan lukien eri asumuksiin, vaikka Lucyn piti ruokkia meidat kaikki. Ehdotimme etta voisimme kylla asua samankin katon alla koska vierastalossa on kolme erillista makuuhuonetta niin Lucylle se olisi huomattavan paljon yksinkertaisempaa niin ruuanlaiton kuin siivoamisenkin kannalta. Tasta ehdotuksesta ihastuttiin kovasti ja torstaina Judith sitten muutti samaan korteeriin. Kollega Riitta tuli myohaan pe-iltana ja nyt talossa on elamaa ja seuraa ihan eri lailla. Ei tarvi enaa saikkya omaa varjoaa eika jutella seinille. Vahan elamisen meininkia.

Maassa maan tavalla

Osastolle oli tullut 9 kk tytto kohtalaisen hengenahdistuksen kanssa. Ihmeteltiin kierrolla kaulan alueen turpeutta ja todellakin: subkutaani emfyseema. Olipas janna enka ole Suomessa ikina nahnyt vaikka dg on jaanyt mieheen perusopintojen radiologian luennoilta. Aluksi vahan saikahdettiin Epin kanssa, mutta pienen opiskelun jalkeen totesimme etta ilmio lahes aina hoituu itsekseen pois eika vaadi toimenpiteita.

Paivan haaste:Edellisena iltana myohaan oli 5 km paassa auto ajanut tielta. Kuski oli kuollut ja matkustaja 30 v mies tuotu meille. Reisi naytti paksulta ja rtgkuva vahvisti siistin reisiluumurtuman keskelta. Aamurapsalla puhuivat tibiavedon laitosta yleisanestesiassa. Kommentoin etta meilla kylla tavataan laittaa paikallispuudutuksessa. Co Henri ilahtui siita kovin ja lupasin tulla nayttamaan.

Myohemmin paivalla tajusin, etta olin puhunut lapia paahani. Suomessa tibiaveto laitetaan puuduttamalla iho ja periosti saaren ylaetuosista ja poraamalla teroitettu 1,5-2 mm paksu teraspiikki luun lapi hellavaraisesti. Hyvin puudutettuna siina ei ole mitaan ongelmaa. Kun potilas oli meilla toimenpidehuoneessa puudutettuna aloin kysella valineita. Minulle tuotiin 5-6 mm paksu terasnaula ja ortopedinen vasara. Ymmarsin miksi taallapain homma tehdaan yleisanestesiassa (taalla ei ole varaa kertakayttoisiin luupiikkeihin vaan kaytetaan paksumpaa monikayttoista). No ruvettiin kilkuttelemaan ja alku meni ihan hyvin, mutta sitten potilas alkoi irvistella. 100 mg iv. Petidilla siita selvittiin. Taitavat taas nukuttaa ensi kerralla.

Paivan rytmi

Paiva siis alkaa valjeta siina kuuden jalkeen. Klo 7.00 Lucy on laittanut meille aamiaisen ja 7.30 alkaa raportti eli luetellaan edellisen aamun jalkeen osastolle sisaankirjoitetut. Muutamista saatetaan vaihtaa pari kommenttia - swahiliksi. Klo 8.00 siirrytaan henkilokunnan yhteiseen swahilinkieliseen aamuhartauteen. Sen jalkeen on yleensa joku tietoisku tai info - swahiliksi kuinkas muuten - paattyen 8.30. Sen loppukeskustelussa saatetaan kysya oliko dr Arilla jotain lisattavaa, johon asiantuntevasti jotain kommentoin tai vain nyokyttelen (mutta siis paree olla hereilla!). Yleensa olen siis kahdesta kolmesta sanasta paassyt selville mika oli otsikko.

Viimeistaan klo 9.00 alkaa osastojen kierto. Ekat pari vk mukana oli amo, mutta sitten olen jo vahan rationalisoinut ja alkanut kiertamaan kahdestaan nursen kanssa. Amo Epi kiertaa sitten pienemmat osastot ja mulla on kaksi isompaa eli miehet ja naiset. Ylilaakari ilahtui ikihyviksi kun vapautin hanet osastokierroista keskittymaan operaatioihin ja hallintoon ja lupasin parjata itsekseni.

Klo 11.30 mennessa olen viimeistaan kiertanyt osastoni riippuen uusien potilaiden maarasta. Sitten mennaan kuumalle teelle ja leivalle sairaalan kanttiiniin. Sielta tultua tehdaan sovittuja kipsauksia ym. toimenpiteita ja katsellaan con polilta laakarille ohjaamia potilaita kun heidan alustavat tutkimuksensa ovat valmistuneet.

Klo 13 aikaan odottaa Lucyn valmistama lounas. Klo 14.00 mennessa palataan ja katsotaan etta olisiko viela joku polipotilas ja pari saattaa olla. Sen jalkeen on koulutettu henkilokuntaa esim. netin kaytossa (ks. myohemmin julkaistava Internet) tai katsottu heidan kanssaan ultran kayttoa. Valoisaa riittaa klo 18.30 saakka ja silloin talloin tulee tehtya tunnin parin kavelylenkki ymparoivaan maastoon tai banaanimetsiin. Hamaran tultua on Lucyn laittama illallinen ja loppuilta on yleensa vietetty netin aaressa, jollei sitten ole tullut esim. synnytyksia seurattavaksi tai paivystyskonsultaatiota. Nukkumaan meno on aikaistunut siihen 22-23 valille kun ei ole tolloa, hesaria tai kampilla tietokonetta.

Cot hoitavat etupaivystyksen viikon patkissa 24/7, sen jalkeen on kai yksi vapaapaiva. Amot ja laakarit (leikkaavat) hoitavat takapaivystysta samoin ilm. viikon patkissa. Tuo toihin tulo on taalla vahan kummallista. Aamut alkavat kylla tasmallisesti, mutta lounaan jalkeen ei tahdo loytaa ketaan enaa mistaan. Koskaan ei oikein tieda keta tulee aamulla toihin, sita ei tieda ylilaakarikaan. Jos sulla on jotain tarkeaa, kuten valistusprojektia, asiaa kaupungilla (vie koko paivan) tai Darissa (vie vahintaan nelja paivaa = yksi tyoviikko) niin ylilaakari toteaa etta ei sille mitaan voi, asiat vie sen minka ne vie. Asioille lahdetaan ilmeisesti silloin kun asiaa on eika siita silloin aina ehdi ilmoittelemaan etukateen. Paikalla olevat eivat yleensa pida ruokatuntia (teetauon kyllakin) ennen kuin kaikki potilaat eli paivat tyot on tehty.

Ihmeita tapahtuu

On mahtavaa olla todistamassa niita ihmeita mita tama tiimi saa aikaan nailla resursseilla. Tahanastisella kirjoittelulla ei ole ollut tarkoitusta levittaa tappiomielialaa eika antaa sellaista kuvaa, etta tanne sairaalaan tullaan vain kuolemaan. Se ei todellakaan pida paikkaansa, vaan kun tein syyskuun tilaston niin sairaalaan oli otettu sisaan 87 potilasta, joista yhdeksan oli menehtynyt (sairaalan porteille kuolleita ei ilmeisesti tilastoida eika ehka synnytyksessa kuolleita lapsia). Heista ainakin kolme nelja oli iakkaampia potilaita eli luonnollista poistumaa niin ottaen huomioon sen missa kunnossa tanne saavutaan 4-5% kuolleisuus tuntuu varsin vahaiselta. Esimerkiksi traumatologisen hoidon lopputulokseen jaa varmaan toivomisen varaan, mutta parempi jaykan jalan kanssa kuin kokonaan ilman oletan.

Paivan haaste: Kuusivuotias poika tuotiin osastolle korkeassa kuumeessa. Haneen ei juuri saanut kontaktia ja niska oli jaykka merkkina aivokalvontulehduksesta. Hoidoksi aloitettiin iv kloramfenikoli ja benzylpenisilliini seka malarian varalta iv kiniini. Seuraavana paivana yleistila ei ollut lainkaan kohentunut ja kuume jatkoi yli 39 kuumelaakkesta huolimatta. Viikonlopun jalkeen alkoi jo ruoka maittaa kuumeen laskettua vahitellen. Viikon kuluttua saapumisesta aitinsa talutti hanta haparoivin askelin sairaalan edustalla ja paria paivaa myohemmin hanet voitiin kotiuttaa. Käsittämätöntä!

Veren vahyytta

Tiistai lahti sujumaan ihan kivasti kun Epi tuntuu kaikin puolin osaavalta ja vastuulliselta. Mwakalo hoiti miesten osaston ja me Epin kanssa muut. Jo synnytysosastolla aiempina paivina oli vahan ahdistanut katsella noita 17-18 v aiteja lapsineen kun oma kuopustytto on samassa iassa. He ovat yleensa yksinhuoltajia, oma aiti saattaa olla sairaalassa auttamassa. (Taallahan siis sairaala ei tarjoa kuin pedin ja hoidon. Omaiset hoitavat vaate- ja ruokahuollon. )

Paivan haaste:Osastolle otettiin 9 kk tytto, jolla oli kuumeen syyna ilmeisesti malaria ja keuhkokuume. Lapsenkasvoinen aiti oli 17v. Hemoglobiini osoittautui olevan 22 (pitaisi siis mieluiten olla yli 100, kaikki alle 50 on jo katastrofin enteita koska se ei riita kuljettamaan elimistoon riittavasti happea. Raju malaria tuhoaa punasoluja eli laskee Hb:ta). Kun mina seisoin sormi suussa niin Epi ehdotti reippaasti, etta tehdaan verensiirto. Niin minakin tiesin tarvittavan, mutta kun tuo Punaisen Ristin Veripalvelu on Hgissa saakka. Tai oikeastaan siis potilas olisi pitanyt saada Lastenklinikalle hoitoon aika ripeasti...No yleensa taalla annetaan lahisukulaiselta esim. aidilta, mutta nyt seka sopivan veriryhman etta hivin ja hepatiitin testaamiseen tarvittavat reagenssit ovat sairaalasta lopussa ja testaamattoman veren antaminen on ehdottomasti kielettya. No Epi keksi, etta otetaan sairaalan veripankista O+verta (yleistyyppi jota voi antaa kaikille). Ikava kylla sairaalan oma veripankki on ollut tyhja jo kuukauden paivat. Testattua verta on yleensa tilattu Tukuyun sairaalan pankista, mutta toimitus kestaa yli viikon. Jostain syysta sita ei nyt siis ole ollut edes varalla ja syy saattaa olla raha. Veritankkaus on nopein tapa kohentaa potilaan yleiskuntoa ja kykya toipua sairaudesta, mutta nyt ei jaanyt muuta kuin hidas tapa syottaa rautaa.

Paivien kuluessa tytto lahti paranemaan, Hb nousi yli 50. Olisimme halunneet jatkaa lapsen hoitoa infektion parannuttua, koska lapsi oli selkeasti aliravittu eli 17v aidin osaaminen ja rahavarat eivat olleet riittavat lapsen hoitamiseksi. Isoaiti keskeytti hoidon siina vaiheessa (kun ne olemattomatkin rahavarat olivat huvenneet?) ja vakuutti heidan parjaavan.

Toinen viikko ja uusia voimia

Rutinoidusti kokoonnuimme ma klo 7.30 aamurapsalle, jossa mainittiin uudet potilaat pe aamusta alkaen. Ylilaakari oli paikalla ja uutena kasvona tuore amo Epiphania. Han on ehka 35v rouva, jonka pso on juuri valmistunut laakariksi ja aloittanut internshipvuotensa Mbeyassa. Kaksi lapsista on miehen kanssa Mbeyassa ja yksi Epiphanian kanssa taalla. Epi oli taalla kuusi vuotta co:na lasten ja valilla muillakin osastoilla. Kaksi vuotta sitten han lahti lukemaan amoksi ja heti valmistuttuaan palasi tanne. Hanella on teoria todella rautaisesti hanskassaan ja varsinkin lasten puolen infektioiden kaytanto menee vaikka unissaan. Kaymme hanen kanssaan valilla tiukkoja argumentointeja hoitolinjoista ja se on ihan rakentavaa.

Mika parasta Epi puhuu tosi hyvaa enkkua ja JUTTELEE kun miehenpuolet yleensa vain vastaavat kysyttaessa. Han ottaa hyvaa kovennettua anamneesia - se tosin hidastaa kertoa ja kun meika on pihalla kielesta niin valilla se vahan turhauttaa. Kaannos saattaa olla vain kolme sanaa pitka. Kylla mina hanen tiedan silti asiaa puhuvan, mutta joskus mina siirryn jo seuraavaan potilaaseen jutun kestaessa. Esimerkiksi rapsalla Epi puhuu enkkua vaikka esim. Mwakalo vastaa hanelle swahiliksi. Annan omasta puolestani olla.

Toinen uusi kasvo on Judith, saksalainen 5v laaketieteen opiskelija, joka valivuotenaan tuli kahdeksi kuukaudeksi tanne oppimaan tropiikin medisiinaa.

Paivan ohjelma oli piispantarkastus. Piispa on sairaalan eli sairaalaa yllapitavan organisaation (www.health.elct.org) ylin paatoksentekija. Han seurueineen (esim. nelja saksalaista teologia) piti paivapalaverin klo 10.00, jolloin koko henkilokunta kokoontui. Ensi sanoikseen tama Saksassa koulutuksensa saanut leppea mies lausui enkuksi vuolaat kiitokset Suomen rotarilaakareille ja saksalaisille yhteistyotahoille, joiden ansioista han osaltaan kertoi sairaalan selvinneen yli kaikkein vaikeimpien viime vuosien (rotarit jeesaamassa v. 2002 alk.). Suomesta on tullut lahinna laakareita (tosin 2 v tauko ennen minua) ja Saksasta ymmartaakseni materiaalista apua. Kiitokset han pyysi valittamaan edustamillemme tahoille ja vapautti sitten meidat fiksusti lasnaolosta siirryttyaan kayttamaan swahilia muulle henkilokunnalle. He jaivat visioimaan sairaalan tulevaisuutta.

Mina perehdytin silla aikaa Judithin paikkoihin. Klo 13.00 oli lounas piispan seurueelle asuttamassani vierastalossa ja piispa istutti minut ja Judithin vierelleen paapoytaan yhdessa muiden saksalaisten kanssa niin etta saatiin ruokailun lomassa turista mukavia. Han kutsui minut kaymaan Tukuyussa toimistossaan ennen USAan lahtoaan. Mukavan ja ymmartavaisen tuntuinen mies, jonka kotikyla on parinkymmenen km paassa. Lounaalla tapasin myos dr Ntulin, joka kertoi joutuvansa palaamaan Dariin asioiden vaatiessa. Kertoi tulevansa ehka viikon kuluttua toihin. Tata kirjoitettaessa on kaksi viikkoa kulunut eika mitaan ole kuulunut hanesta.

Kiersin siis Epin kanssa ja totesin erinomaisen rutiininsa ja tietotasonsa ja reippaat otteensa. Minun etuni oli vain se etta tunsin osan potilaista entuudestaan. Piispan takia olimme myohassa kun polipotilaitakin oli ilmestynyt paikalle. Hieman hikisempi paiva mutta siihen oli siis syynsa. Paivan paattyessa tuli paikalle jumiutunut synnyttaja. Kun homma ei edennyt Epi teki sektion.

Paivan haaste: Edellisena paivana oli saapunut 4v poika pyoraonnettomuudesta saaren alaosan avomurtuman kanssa. Ihoa oli ehjana vain saaren takaosassa ja co Henry oli kylman rauhallisesti reponoinut ja suturoinut jalan ja laittanut takalastaan. Eipa vaan noussut kuumetta pojalle ja haavakin on parantunut kasittamattoman hyvin ilman mitaan stafylokokkiantibioottia (varastosta loppu). Pitaisi saada jonkinlainen kipsiviritys siihen, joka mahdollistaisi ihon hoidon, mutta kun ei loydy mitaan metallisia tukia kipsin sisaan laitettavaksi.

Kielikylpy jatkuu

Taalla siis ev.lut. seurakunnallinen elama on hyvin aktiivista ja kirkko myos hallinnoi viime kadessa tata sairaalaa. Siksi tyopaivakin alkaa raportin jalkeen henkilokunnan yhteisella aamuhartaudella. Talla Iteten evl seurakunnalla on siis kirkkoherraa ja yksi tai kaksi kappalaista. Sairaalalla on oma pastori. Heidan lahiesimiehensa on aluepastori jonka vastuulla on 13 lahialueen seurakuntaa. Han asuu tuossa kylalla perheineen. Perjantai iltana mennessani katsomaan poikien futista tulin kavelleeksi hanen pihansa lapi ja han toivotti minut tervetulleeksi paikkakunnalle. Siihen viereen on valmistumassa hanelle uusi virka-asunto, jota on rakennettu kolme vuotta ja viimeistelyja viela uupuu. Han halusi esitella sen ja sehan sopii kun itseakin tuo rakentaminen kiinnostaa.

Sunnuntaina menin sitten ev.lut. kirkkoon Se oli samalla partiolaisten juhlajumalanpalvelus. Myos alueelliset isot partiopamput olivat paikalla. Yritin istua kirkon takaosaan, mutta minut tultiin hakemaan partiopamppujen viereen aivan eteen. Siita olikin hyva kuunnella kahtakin eri kuoroa ja tutustua kirkonmenoihin, joita veti meidan co Henri papinkaapu paalla eli varsinainen monitoimimies. Kirkko vetaa varmaan yli 500 henkea ja minut sitten esiteltiin ja pyydettiin esittaytymaan koko seurakunnalle samalla sairaalan uuden sihteerin kanssa. Yllatyksekseni nainen saarnasi. No koko 2,5 tuntisessa ei ollut muuta englantia kuin minun osioni, joten valilla oli keskittymisvaikeuksia. Musiikki oli kylla parasta antia. Koska osa seurakuntalaisista tuo kolehtinsa tavarana taalla on aina jumalanpalveluksen jalkeen huutokauppa, jossa ne muutetaan rahaksi.

Partiopamput kutsuivat minut mukaansa pappilaan kirkkolounaalle, mutta enaa ei jaksanut ottaa vastaan sosiaalista vaan kieltaydyin kohteliaasti. Vastuiden jalkeen olikin sitten kiva relata loppupaiva, lueskella lisaa trooppisia tauteja ja hoidella sahkoposteja. Raportoin myos rotareille ekan viikon fiilikset.