Tavoitteet, saavutukset

Joku pessimisti on sanonut, että kun ei odota mitään niin ei tarvitse pettyä. Ihan tuollaisella asenteella en kyllä ollut liikenteessä. Niin kuin olen maininnut niin Global Health -kurssi oli mitä erinomaisin valmennus sekä ammatillisessa että myös yleistiedollisessa mielessä Iteten jaksolle.

RDBF:n taholta asetettu tavoite on työyhteisön kouluttaminen. Mitään kovin systemaattista se ei voinut olla, koska sairaalan taholta ei osattu mitään koulutustoivomuksia esittää vaan tarpeista piti itse yrittää ottaa selvää. Siinä tehtävässä ei auttanut se, että silloin harvoin kun johtava Mwakalo oli paikalla niin hän piti huolen siitä, että raportti- ja myös ongelmien käsittelykieli oli swahili. Vaikka amot ja cot kysyivät jotain englanniksi niin hän vastasi pääsääntöisesti swahiliksi. Lisäksi kun oikeastaan vasta työpäivän aamuna selvisi ketä oli töissä - ja silti osa poistui muihin projekteihin heti aamulla - niin oli hyvin vaikea kohdentaa kouluttamista mitenkään.

Yhden luennon pidin ensilinjan särkylääkkeiden valinnasta, kun kierroilla totesin, että monesti särkylääkkeillä hoidettiin oiretta ennen kuin oli perussyy selvillä. Käytännössä ohjaustilanteita syntyi esim. yhteisillä kierroilla ja loppuvaiheessa tultiin jo oikein kysymäänkin, mikä saattaisi olla oireiden syy. Polikliinisten potilaiden kohdalla se olikin luontevinta, koska silloin co/amo/paikallinen lääkäri oli tilanteessa tulkkina ja mahdollisesti primaaristi tutkinut potilaan. Eli enimmäkseen siis tuli ohjattua tapauskohtaisesti. Infektiotaudeissa ja traumoissa paikalliset olivat hyviä, mutta sydämen vajaatoiminnassa ja erityisesti tuki- ja liikuntaelimissä tuli ilmi teorettisen tiedon ohuus. Gynen ja synnytyspuolen asioihinhan minun ei sitten enää kahden ekan viikon jälkeen tarvinnut puuttua Riitan saavuttua.

Sen sijaan internetin ja googlen käyttö tiedon hankintaan oli heille kaikille oikeastaan uusi asia ja siitä he kovasti riemastuivat. Nyt kun koneelle pääsy oli aiempaa helpompaa niin kaikkien kanssa käytiin läpi kädestä pitäen miten siellä voi toimia. Toinen oli ultraäänen käytön kynnyksen madaltaminen noninvasiivisena tutkimuksena, mutta se työkalu jäi sitten kokeneemmalle Riitalle hyvän alun jälkeen.

Psykiatrista konsultaatiota ei tullut ainuttakaan vaikka sitä mainostin. Hoisin kyllä yhden psykoosipotilaan kotiuttamiskuntoon, mutta psyk. pkl hoitajat toimivat varsin itsenäisesti eikä minua informoitu edes hoidollisissa ongelmissa - vaikka ainakin yksi potilas lähettiin yliopistosairaalaankin sinä aikana.

Oli asioita, joissa olisi pitänyt keskustella periaatteellisista linjoista johtavan kanssa, mutta kun hän oli paikalla vain reilun kaksi viikkoa kuudesta ja silloinkin aina seuraavaa reissua valmistellen niin mikään ei edennyt varsinkaan kun hän itse ei ollut mitenkään aloitteellinen. Talon ainoaan lääkäriin dr Ntuliin kontakti jäi noin 5-7 pv mittaiseksi koko jaksolla joten se siitä ohjausmahdollisuudesta.

Lopulta en kokenut sitä kovin mielekkäänä, että kierrämme isolla porukalla, koska suurin osa oli infektiopotilaita, joissa paikalliset olivat vähintään yhtä osaavia kuin minä. Otin siis paikkani itsenäisesti osastoja kiertävänä hoitajan/con kanssa ja määrätietoisesti vapautin johtavan osastotyöstä hallinnollisiin tehtäviinsä ja siitä hän tuntui erityisesti ilahtuvan.

En koe kenenkään parantumisen tai henkiinjäämisen olleen varsinaisesti minun läsnäolostani riippuvaista - vaikkakin jotkut olisivat ehkä jääneet henkiin jos suosittelemaani hoitolinjaa olisi noudatettu tai siihen olisi saatu resurssit ajoissa käyttöön. Aina ei voi voittaa - ei varsinkaan Afrikassa.

Henkilökohtaisena tavoitteena oli tietenkin saada kokemusta trooppisista sairauksista, hivista ja tubista ym. ja sitä kyllä tuli. Myös tutustuminen kehitysmaan terveydenhoitojärjestelmään ja muihin hoitamiseen liittyviin ongelmiin oli hyvin avartavaa. Oli myös ilahduttavaa havaita että peruslääkärintyö on myös niissä olosuhteissa koko lailla odotetun kaltaista. Ennen muuta iloitsin siitä, että pysyin itse terveenä koko jakson aikana.