Blogin jatkot

Jakso Itetessä on nyt takana ja samoin blogi tullut päätökseensä. Ehtiessäni tulen vielä lisäämään blogiin jonkun videonpätkän, mutta siihen saattaa kulua tovi. Jos joku haluaa tietää lisää yksityiskohdista niin suosittelen lähestymään sähköpostin avulla tai puhelimitse lähinnä iltaisin.

Tavoitteet, saavutukset

Joku pessimisti on sanonut, että kun ei odota mitään niin ei tarvitse pettyä. Ihan tuollaisella asenteella en kyllä ollut liikenteessä. Niin kuin olen maininnut niin Global Health -kurssi oli mitä erinomaisin valmennus sekä ammatillisessa että myös yleistiedollisessa mielessä Iteten jaksolle.

RDBF:n taholta asetettu tavoite on työyhteisön kouluttaminen. Mitään kovin systemaattista se ei voinut olla, koska sairaalan taholta ei osattu mitään koulutustoivomuksia esittää vaan tarpeista piti itse yrittää ottaa selvää. Siinä tehtävässä ei auttanut se, että silloin harvoin kun johtava Mwakalo oli paikalla niin hän piti huolen siitä, että raportti- ja myös ongelmien käsittelykieli oli swahili. Vaikka amot ja cot kysyivät jotain englanniksi niin hän vastasi pääsääntöisesti swahiliksi. Lisäksi kun oikeastaan vasta työpäivän aamuna selvisi ketä oli töissä - ja silti osa poistui muihin projekteihin heti aamulla - niin oli hyvin vaikea kohdentaa kouluttamista mitenkään.

Yhden luennon pidin ensilinjan särkylääkkeiden valinnasta, kun kierroilla totesin, että monesti särkylääkkeillä hoidettiin oiretta ennen kuin oli perussyy selvillä. Käytännössä ohjaustilanteita syntyi esim. yhteisillä kierroilla ja loppuvaiheessa tultiin jo oikein kysymäänkin, mikä saattaisi olla oireiden syy. Polikliinisten potilaiden kohdalla se olikin luontevinta, koska silloin co/amo/paikallinen lääkäri oli tilanteessa tulkkina ja mahdollisesti primaaristi tutkinut potilaan. Eli enimmäkseen siis tuli ohjattua tapauskohtaisesti. Infektiotaudeissa ja traumoissa paikalliset olivat hyviä, mutta sydämen vajaatoiminnassa ja erityisesti tuki- ja liikuntaelimissä tuli ilmi teorettisen tiedon ohuus. Gynen ja synnytyspuolen asioihinhan minun ei sitten enää kahden ekan viikon jälkeen tarvinnut puuttua Riitan saavuttua.

Sen sijaan internetin ja googlen käyttö tiedon hankintaan oli heille kaikille oikeastaan uusi asia ja siitä he kovasti riemastuivat. Nyt kun koneelle pääsy oli aiempaa helpompaa niin kaikkien kanssa käytiin läpi kädestä pitäen miten siellä voi toimia. Toinen oli ultraäänen käytön kynnyksen madaltaminen noninvasiivisena tutkimuksena, mutta se työkalu jäi sitten kokeneemmalle Riitalle hyvän alun jälkeen.

Psykiatrista konsultaatiota ei tullut ainuttakaan vaikka sitä mainostin. Hoisin kyllä yhden psykoosipotilaan kotiuttamiskuntoon, mutta psyk. pkl hoitajat toimivat varsin itsenäisesti eikä minua informoitu edes hoidollisissa ongelmissa - vaikka ainakin yksi potilas lähettiin yliopistosairaalaankin sinä aikana.

Oli asioita, joissa olisi pitänyt keskustella periaatteellisista linjoista johtavan kanssa, mutta kun hän oli paikalla vain reilun kaksi viikkoa kuudesta ja silloinkin aina seuraavaa reissua valmistellen niin mikään ei edennyt varsinkaan kun hän itse ei ollut mitenkään aloitteellinen. Talon ainoaan lääkäriin dr Ntuliin kontakti jäi noin 5-7 pv mittaiseksi koko jaksolla joten se siitä ohjausmahdollisuudesta.

Lopulta en kokenut sitä kovin mielekkäänä, että kierrämme isolla porukalla, koska suurin osa oli infektiopotilaita, joissa paikalliset olivat vähintään yhtä osaavia kuin minä. Otin siis paikkani itsenäisesti osastoja kiertävänä hoitajan/con kanssa ja määrätietoisesti vapautin johtavan osastotyöstä hallinnollisiin tehtäviinsä ja siitä hän tuntui erityisesti ilahtuvan.

En koe kenenkään parantumisen tai henkiinjäämisen olleen varsinaisesti minun läsnäolostani riippuvaista - vaikkakin jotkut olisivat ehkä jääneet henkiin jos suosittelemaani hoitolinjaa olisi noudatettu tai siihen olisi saatu resurssit ajoissa käyttöön. Aina ei voi voittaa - ei varsinkaan Afrikassa.

Henkilökohtaisena tavoitteena oli tietenkin saada kokemusta trooppisista sairauksista, hivista ja tubista ym. ja sitä kyllä tuli. Myös tutustuminen kehitysmaan terveydenhoitojärjestelmään ja muihin hoitamiseen liittyviin ongelmiin oli hyvin avartavaa. Oli myös ilahduttavaa havaita että peruslääkärintyö on myös niissä olosuhteissa koko lailla odotetun kaltaista. Ennen muuta iloitsin siitä, että pysyin itse terveenä koko jakson aikana.

Mikä oli mukavaa?

Tässä nyt vähän sekoittuu Itete ja muu Tansania eli sillä varauksella. Koska itse olen eläinfriikki niin kyllä safari- ja luontokokemukset olivat ylitse muiden. Itetessä ei villiä elämää kyllä nähnyt päivittäin moikkaavia paviaaneja lukuunottamatta, mutta meikäläinen elää paljon sillä kun aamulla maisema ja avaruus yltää yli 30 km päähän. Klo 6 jälkeen auringon noustessa alkaa kuulua 100-200 m alempaa laakson kylästä elämisen ääniä, vasemmalla piirtyvät 2500 km nousevat vuoret ja horisontissa Njassa- eli Malawijärvi. Laaksosta nousee kuusi seitsemän tulivuorikraateria ja aamun ensimmäiset linnut lentävät alapuolellani. Illalla asunnolle tultaessa näkyy kirkas tähtitaivas ja sammakot kurnuttavat ja sirkat ja kaskaat soittavat alhaalta laaksosta. Kyllä niillä muistikuvilla yhden syksyn yli elää.

Ilmasto on Iteten seudulla mitä mainioin. Harvoin erityisen kuuma, mutta sadekaudella kosteus tehnee jaksamisen raskaaksi. Vaatetuksella on helppo suojautua liialta auringolta eikä työpäivän jälkeen aurinko enää paista kovin kuumasti. Toisaalta jos yhtään yrittää kiiruhtaa niin hiki on kyllä heti pinnassa. Viisainta on siis opetella kävelemään paikallisten tahtiin.

Minä pidin tansanialaisista, erityisesti nyakushyoista. He ovat ihmisinä hyväntuulisia ja välittömiä, helposti tutustuttavia ja kiireettömiä. Ei kuudessa viikossa ehkä mitään lopun elämän ystävyyksiä rakenneta, mutta tuntui että sellaisinkin persoonoihin törmäsi, joiden kanssa tuntui, että voisi jutella mistä vaan. Mistään ei niuhoteta vaan rauhallisella asenteella mietitään mitä voisi tehdä seuraavaksi. Jos jotain ei ehdi tänään niin katsotaan ehtiikö huomenna. Hyvin harvoin siellä potilaidenkaan kanssa ongelmia tuli suoranaisesti ajan puutteen vuoksi, muu materiaalinen pula oli selkeästi kriittisempää mitä hoidon onnistumiseen tulee.

Vaikka työ sairaalassa ei varsinaisesti ollut mukavaa, niin oli se hyvin opettavaista ja palkitsevaa. Siellä tarjoutuu paljon tilanteita sellaisen oppimiseen, mihin Suomessa ei lääkärin työssä törmää. Myös oma luovuus saa siellä aktivoitua ihan eri lailla niin että potilaalle voidaan järjestää se apu mikä suinkin on saatavilla.

Miten Iteteen matkustetaan?

Seuraavassa tekstissä mainitut kellonajat on syytä tarkistaa ennen kuin lähdet matkaan! Muista myös, että joskus klo ilmaistaan swahilityylillä eli 00.00 on auringon nousu eli kello 6.00 meidän aikaa. Swa 6.00 on meidän klo 12.00 jne! Eli 12 h valoisaa ja 12 h pimeää. Alla olevista vaihtoehdoista se matka rakentuu, vaikka päättäisit olla esim. Darissa tms. ennen Iteteen siirtymistä.

Nopein tapa on ottaa varhainen aamukone Hgistä Amsterdamin tai Lontoon kautta Dariin, perillä noin klo 22. Taksi pitäisi ottaa Ubungon linja-autoaseman seudulle, sieltä löytyy useita siistin näköisiä hotelleja yöpymiseen. Ubungo on Morogoro Roadin varrella (kaikki tietävät) ja noin 10 km kaupungin keskustasta ja vähän enemmän lentokentältä. Sieltä lähtevät kaikki bussit Mbeyan suuntaan n. klo 6.00 (käytännössä sitten kun bussi on täyttynyt) . Aamulla pitää ottaa taksi ja pyytää häntä viemään valitun yhtiön lipputoimistoon aina väh. puolta tuntia ennen ilmoitettua lähtöaikaa ja lipun ostamisen jälkeen ko. linja-autolle.

Bussit lähtevät siis vain ja ainoastaan aamuisin, koska rosvojen pelossa bussit eivät saa ajaa yöllä klo 22.00 jälkeen. Periaatteessa on aina riski, että haluamasi bussi on buukattu täyteen. Siksi olisi parasta jos joku voisi ostaa lipun pari päivää ennen matkaa tai viimeistään edellisenä päivänä. Darista Mbeyaan liikennöi useita yhtiöitä, mutta käytäntöjä paremmin tuntemattomalla on oikeastaan kaksi bussivaihtoehtoa:

Jos menet suoraan Tukuyuun niin sairaalan autolla on reilun tunnin/80 km/suunta lyhyempi matka noutaa sinut. Silloin valitset SUMRYyhtiön bussin Dar-Tukuyu. Yhtiöllä ei ole nettisivua ainakaan tällä hetkellä, bookingoffice +255 218 0169. Myös Hakimayhtiö ajaa samaa linjaa, mutta en suosittele.

Jos menet Mbeyaan niin sieltä matka Iteteen on 120 km/melkein 3h. Valitset bussin Dar-Mbeya joko SUMRY (ks. yllä) tai SCANDINAVIAN. Scandilla on nettisivu http://www.scandinaviagroup.com/, mutta siellä on myös vanhaa tietoa. Varauksen voi ehkä tehdä sähköpostilla. Huom! Scandi lähtee keskustasta omasta terminaalista ja pysähtyy Ubungoa vastapäätä kadun toisella puolella klo 6 ja jatkaa siitä.

On mahdollista myös kulkea junalla. Vaikeus on siinä, että sen saapuminen Mbeyaan on paljon liukuvampaa ja se on hankalampi vastaan ottajille. Mutta ok jos esim. itse matkustat Tukuyuun ( ei ole vaikeaa). Junan lähtöaika on liukuva noin klo 16.00 ja se on perillä seuraavana päivänä puolenpäivän jälkeen. Pitää muistaa valita Expressjuna (EI local), se on hyvin mukava tapa matkustaa, makuuhytit kivat ja ruoka hyvää. Hinta n. 24-27000 Tsh eli sama kuin linja-autolla.

Tukuyusta Iteteen pääsy ei ole mahdotonta dalla-dallalla, mutta vaatii jo vähän osaamista eikä enää onnistu klo 15.00 jälkeen eikä viikonloppuisin lähes ollenkaan. Sitä varten on paras varata etukäteen kyyti sairaalasta ja sen hinta on 50 000 Tsh jollei sairaalalla ole muuta ajoa.

Toinen lentovaihtoehto on esim. yölento 19.30 Hki- Ams-Nairobi ja Darissa n. klo 10.00.

Paluu on kätevintä hoitaa siten kun tekstissä 4.11 kerroin eli aamuvarhainen lähtö Itetestä ja bussi Tukuyu-Dar (Ubungo). Juna Mbeyasta taitaa lähteä iltapäivällä joten siihen ehtii melko helposti Itetestä. Mitä linja-autoihin tulee niin rauhallisin ja miellyttävin kyyti oli Scandinavian, Sumry oli ihan ok, mutta Aboodissa ja varsinkin Hakimassa tunsi matkustavansa henkensä kaupalla.

Paluumatka

Peaamuna 2.11 klo 4.30 sairaalan auto odotti viedäkseen minut jo tuttua pompputietä Tukuyuun 42 km, josta bussi lähti hieman klo 6.30 jälkeen. Sain viereeni yli 12 h bussimatkalle Reheman 14v, joka oli niin viehättävä kuin sen ikäinen tyttö voi olla. Hän oli syntynyt Tukuyussa, muuttanut nelivuotiaana Malawin keskiosiin ja asui siellä äitinsä ja veljensä kanssa ja äiti teki kosmetiikkabisnestä. Rehema puhui paljon parempaa englantia kuin tansanialaiset ikätoverinsa - se oli hänen koulukielensä, mutta kavereiden kanssa hän puhuu paikallista malawia, kotona swahilia ja hieman myös nyakuyshaa. Hän oli puhelias ja kyseli minulta kaikenlaista insuliinihoidosta lehmän lypsyongelmiin ja oli haaveillut lääkärin tai juristin työstä. Hänen seurassaan matka meni rattoisasti ja välillä nukkuen. Nyt kolmikko oli matkalla hänen siskonsa häihin Dariin. Minullekin esitettiin hääkutsu, jos olisin vielä viikon kuluttua ollut paikkakunnalla.

Jo Tukuyssa yhteistä bussia odotellessa paikallisen lukion englanninopettaja oli tehnyt tuttavuutta. Hän auttoi minua syömisen löytämisessä matkan varrella ja järjesti minulle turvalliseksi katsomansa taksin illan pimetessä Ubungon linja-autoasemalla kaupungin ulkopuolella, jolla pääsin sitten Peacockhotelliin - suihkuun ja syömään! Illan pimeydessä lähdin vielä kuljeskelemaan ja kiertämään lämpimään Darin yöhön ja katselin paikallisten kerjäläisten ja taksikuskien asettumista nukkumaan pitkin jalkakäytäviä ja puistoja.

La-aamuna kävin suuren adventtiseurakunnan jumalanpalveluksessa (yksi yli viidestäkymmenestä Darissa). Puolen päivän jälkeen lounastin kaupungilla neljän tansanialaisen GHkurssitoverini kanssa, joista kaksi olin tavannut jo Tampereella. Palasin hotellille, pakkasin ja siirryin lentoasemalle ehtiäkseni klo 19.30 koneeseeni Nairobiin, sieltä Amsterdamiin ja Helsinkiin. Tansania 2vk + Itete 6vk oli pulkassa.

Luut vinksin vonksin ja loppu

Nyt sitten oli edessä se viimeinen työpäivä tätä komennusta. Fiilikset ovat pääosin ihan hyvät - aikansa kutakin - mutta joidenkin potilaiden kohdalla kysymys on helpotuksesta ja vastuun siirtämisestä jatkaville . Nämä ovat niitä, joiden kohdalla mikään hoito ei tunnu tepsivän ja tärkeintä on tietää yrittäneensä kaikkensa.

Tulimme kontrolloineeksi muutamia pitkäaikaisia murtumia sekä edellisellä viikolla kipsatun jalan rtgkuvilla. Nuo pitkäaikaiset olivat olleet vedossa jo useamman viikon. En ollut niitä kontrolloinut, koska juuri muuta ei ollut tehtävissä kuin vetohoito. Suomalainen ohje kyllä sanoo että reisiluuhun pitkä ydinnaula murtuman korjaamiseksi ja seuraavana päivänä sauvojen kanssa kävelemään, mutta kun ei täällä ole noita ortopedisiä (kalliita) varaosia eikä osaamista ja näissä olosuhteissa luun tulehtumisriski olisi mieletön. Edellisellä viikolla kipsattu oli se, jonka äitiä vaadittiin viemään lapsensa parempaan hoitoon isompaan sairaalaan, mutta josta äiti rahan puutteen vuoksi kieltäytyi.

Tietyllä tavalla niitä käytäntöjä kuvaavaa on se, että vaikka olin määrännyt edellisenä torstaina rtgkuvan otettavaksi heti pe-aamuna niin seuraavana ke:na ei kukaan ollut ottanut kantaa siihen rtgkuvaan. Itse asiassa kuva oli rekisterin mukaan otettu, mutta sitä ei löytynyt mistään.

Mistä löytyisi se kirurgi, joka ymmärtäisi näistä olosuhteista jotain ja jolla olisi kokemusta ajalta ennen nykyisiä hoitokäytäntöjä? Sain yhteyden kehitysmaassa työskennelleeseen kollegaan ja kävi ilmi, että on todennäköistä, että luonto antaa näissä havaitsemissamme puutteissa aika paljon anteeksi ja korjaa ihmeesti varsinkin lasten murtumissa epätäydellisiä asennon korjauksia. Kaksi huolen aihetta olivat ilmeisen aiheettomia ja kolmannesta annoin työkavereille asennonkorjausyritysohjeet seuraavaa päivää varten ja he lupasivat yrittää parhaansa. Tuskin siitä 14 v pojasta enää jalkapalloilijaa tulee, mutta kun edes pystyisi kävelemään. Taustalla oli siis moottoripyörän päälleajo. Poliisi paikalle saatiin, mutta syyllinen onnistui pakenemaan eikä siis ollut auttamassa aiheuttamissaan hoitokustannuksissa.

Homma oli siis siltä osin paketissa ja keskeneräiset ohjeistettu muille. Itete saa nyt sitten pärjätä ilman minua - minkä se kyllä epäilemättä tekeekin.

Tauteja historiasta ja läksiäiset

25v naispotilas, jolla kolmen päivän ajalta kurkku karhea, ääni maassa ja silmät punoittavat, hieman kuumetta? Läiskäistä loppuvaiheessa violetin sävyistä (mustalla!) ihottumaa kauttaaltaan? Aikuisen tuhkarokko sanoo Epiphania. Vaikka itse olin menehtyä siihen kaksivuotiaana niin kovin selviä muistikuvia taudista ei ole. Suomessahan sitä ei käytännössä tapaa kattavan rokotusohjelman ansiosta ja hyvä niin, sillä se on yksi eniten lapsia surmaavista sairauksista.

75v nainen oli edellisenä päivänä menettänyt tajuntansa kesken kaiken ja tuotu sairaalaan. Vähän kuumeili, ei kouristanut. Ei korkeaa verenpainetta tiedossa eikä nyt mitattavissa, joten tuskin kyseessä voi olla aivoverenvuoto ei edes infarkti. Halvausoireita ei havaittu. Hieman niskajäykkyyttä kylläkin ja ja selvä kosketusarkuus joka puolella. Pystyi nielemään, mutta ei kommunikoimaan. Epiphania meni ja otti selkäydinnäytteen, joka oli samea. Labra vahvisti sen meningokokiksi eli hyvin vaaralliseksi tarttuvaksi aivokalvontulehduksen aiheuttajaksi. Itselläni on siihen rokotus, mutta täällä tauti on siis arkipäivää ja edellyttää potilaan eristämistä tartuntariskin minimoimiseksi. Alun perin valittu hoito oli oikea, mutta annosta piti oleellisesti lisätä. Tauti voi muutamissa tunneissa aiheuttaa kuoleman, mutta ehkä osin aloitetun lääkityksen ansiosta tässä taudin eteneminen ainakin tuntui pysähtyneen. Molemmat taudit itselle uusia kokemuksia eli kyllä täällä lähes päivittäin suomalainen yleislääkäri vielä oppii uutta.

Koska olin varautunut lähtemään jo seuraavan päivän iltana niin "kaikki" työkaverit ja sairaalan johto ilmeistyivät läksiäisillalliselle asunnollemme. Tunnelma oli haikea. Kuutisen viikkoa oli mennyt nopeasti ja todellakin tuntui siltä, että juuri kun alkoi päästä jotenkin vauhtiin niin tuli lähdön aika. Niin kai se usein on. Sain kuulla kehumisia ja taas mahtavaa yhteislaulua, joka soi kauniisti kaskaiden ja sirkkojen säestäessä Tansanian illassa. Läksiäislahjaksi sain juhlavan takin, joka näkyy kuvassa.